keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Niistoja

Maanantain agitreeneissä tehtiin siis niistoja. Asia, joka kirjaimellisesti sai mut ihan solmuun. Myykin oli aika ulapalla. Rata oli sinäänsä ihan yksinkertainen. Niistot tuotti vain päänvaivaa. Pitäisi ehkä muistaa myös se, että myy on PIENI koira. Ohjaus nimittäin aika ajoin heilui ihan taivaan tuulissa. Helppohan sinne on tuommoisen tuijotella, jonka maavara on hurjan pieni. Muutamien toistojen jälkeen homma alkoi näyttää jo siltä miltä pitikin. Kesän ulkotreenit eivät vain ole Myyn reippainta aikaa. Vähänkin jos on liian lämmin niin vauhti häviää ja koira on ihan vetelä valmiiksi ennenkuin päästään radalle. Kesäisin Myyn lemppari puuhaa onkin köllötellä auringossa tekemättä mitään ;)

Tokokisatkin lähestyvät. Paljoa ei olla treenailtu. Vähän vain muistuteltu asioita mieleen. Toivottavasti ne kisat menisivät edes kohtuu hyvin.

Aadan pennutkin kasvavat hirmu vauhtia.

Viikonloppuna voin hakea jo Aadankin takaisin kotiin. Kumman rauhallista on ollut, kun se railakkain tyyppi on ollut hetken poissa ;) heh. Palaa todellinen elo meidänkin seinien sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti